Suomalainen rumpali nimimerkillä “Uge” on tehnyt hyvän oppaan käsitekniikoista. Uge itse kertoo, että aihe on jollain tapaa vaikea, koska käsitekniikat ovat hyvin yksilöllisiä. Uge kertoo, että ote on hyvin tärkeä, kun soitetaan nopeasti. Uge näyttää videossa muutaman hyödyllisen rudimentin, jolla voidaan harjoitella nopeutta.
Katso video:
02.02.2010
Moeller-tekniikalla saadaan rumpuun yhdellä lyönnillä monta iskua. Moeller-tekniikka perustuu ranteen liikkeeseen. Lyönti lähtee ranteesta, jonka jälkeen annetaan kapulan pompata itsestään ylös ja takaisin alas. Otteella ei periaatteessa ole väliä, kunhan kapula pääsee itsestään pomppaamaan takaisin rumpuun. Tekniikka kannattaa opetella tripleteillä, eli kolme osumaa rumpuun yhdellä lyönnillä. Ohessa hyvä Derrick Popen opasvideo tekniikan harjoitteluun.
Katso video:
24.01.2010
Tässä oppaassa käydään läpi tekniikkaa nimeltä Heel Toe. Lyhyesti sanottuna se on jalkatekniikka jolla saadaan tehtyä nopeita bassorummun iskuja yhdellä jalalla. Heel Toe perustuu siihen, että pedaalia poljetaan ensin kantapäällä ja heti perään varpailla. Tekniikkaa kannattaa opetella aluksi hiljaisella nopeudella ja kun se alkaa luonnistua voi pikkuhiljaa nopeuttaa tempoa. Oheisessa videossa käydään myös vähän läpi [...]
24.01.2010
Rumpujen soittaminen aloitetaan lähes aina ns. peruskompin opettelulla. Peruskompin ideana on laskea neljään. Peruskompissa käytetään ainoastaan bassorumpua, virvelirumpua ja Hi-hat:ia. Tekniikkana peruskomppi on erittäin helppo. Hi-hat:ia soitetaan kokoajan, bassorumpua soitetaan laskulla yksi ja kolme ja virvelirumpua laskulla kaksi ja neljä. Opettelu kannattaa aloittaa hiljaisella nopeudella ja kun tekniikkaan pääsee jyvälle kannattaa vasta sitten harjoitella nopeammalla [...]
23.01.2010
Punk on musiikkilajina erittäin nopea tempoista ja joskus tuntuu, että punk-kappaleissa ei ole päätä eikä häntää. Punk-tekniikoihin ominaista on, että Hi-hat pidetään auki ja bassorumpua poljetaan kokoajan. Tärkeää punkin opettelussa on, että ei koita soittaa liian nopeasti ennen kun on päässyt kunnolla jyvälle tekniikoista. Harjoittelu tekee mestarin!
Katso video:
23.01.2010
Funk musiikkilajina on erittäin suosittu maailmalla. Tyylinä funk muistuttaa paljon rockia, se on nopeaa ja kikkailu kuuluu asiaan. Oppaassa näytetään muutama perus funk-komppi, jolla voi lähteä harjoittelemaan tyyliä.
Katso video:
22.01.2010
Tiesitkö, että jazzin myötä kehittyi nykyisessä muodossaan oleva rumpusetti?
Jazzille ominaista on sen keinuvat rytmit, sekä puhallinsoittimet. Tässä oppaassa opetetaan perus jazz-kuvioita. Jazz-kompeissa käytetään ns. triplet-laskutapaa.
Katso video:
22.01.2010
Tuplabasso-tekniikka on yleinen varsinkin heavy metallin parissa ja tekniikka tuokin hyvän vivahteen kappaleeseen. Tässä oppaassa kerrotaan lyhyesti, miten tekniikkaa kannattaisi opetella. Videon tekijä itse kutsuu tekniikkaansa jollain tapaa huijaukseksi, mutta erittäin tehokkaaksi.
22.01.2010